tiistai 5. marraskuuta 2013

Blogipohdintaa

Säännöllisin väliajoin tulen miettineeksi blogiani, sen lukijoita ja sisältöä. En ole koskaan tarkasti ajatellut sitä, minkä tyyppinen blogini on tai mistä kirjoittaisin milloinkin ja mihin osa-alueeseen haluaisin keskittyä. Niinpä, blogini onkin ollut sekalainen katsaus kaikkea mitä sekalainen elämäni pitää sisällään. Pidän bloggaamisesta kovasti, mutta juuri tämän sekavuuden takia tunnen usein olevani hieman hukassa sen suhteen, mitä olisi järkevää tehdä. Usein tunnen olevani blogini kanssa todella yksin... Aiemmassa blogissani lukijoita (tai ainakin lukijoiksi rekisteröityneitä) oli ihan kivasti, tosin kuitenkin vähän jopa Suomen mittakaavassa. Nykyisin lukijoita on kourallinen tai pari. Olisi mukavaa saada niitä enemmänkin, mutta uskoisin, että ongelmana tässä on se, että blogimaailmassa nk. menestyäkseen täytyisi blogilla olla jokin yhteneväinen linja ja yhteneväistä sisältöä.

Omassa blogissani olen aina vaan kirjoitellut siitä, mitä mieleen sattuu tulemaan ja näin ollen aiheet ovat vaihdelleet arkisesta elämästä kosmetiikkapostauksiin ja miksei sisustukseenkin. Huomaan itse seuraavani (joskin ehkä laiskanlaisesti) lähinnä muoti- ja kauneusblogeja, mutta nauttivani myös blogeista, joissa kirjoittaja kirjoittaa arjestaan ja elämästään. Aionkin nyt laajentaa blogien lukemista uusiin tuttavuuksiin (ehdotuksia otetaan vastaan) ja kenties aloittaa uuden (?) blogin pelkästään jonkin tietyn aihealueen sisällä. Aion kuitenkin jatkossakin pitää tämän blogini hengissä ihan vaan omien juttujeni taltioimisen kannalta.

Ilmoittelen, kun on jotain ilmoiteltavaa!

3 kommenttia:

  1. Hei Jenni,

    Minua sekalaiset jutut jaksavat kiinnostaa, lähtökohtaisesti aloin seurata blogiasi toisen puolikkaasi kansalaisuuden vuoksi. Omakin mies kun on amerikkalainen, tosin vielä etäsuhteessa, toivottavasti tilanne pian muuttuu. Hän on myös Suomi-fani, pitää ruuasta, talvesta, kielestä jne. Arvatenkin siis monikulttuurinen parisuhde aiheena kiinnostaa minua erityisesti. Tuntuu, että monet muut aihealueen blogit ovat joko ulkosuomalaisblogeja tai sitten miehen lähtökulttuuri on niin erilainen, ettei siihen oikein samaistu, vaikka kiinnostavaa luettavaa toki molemmat aihepiirit myös tarjoavat!
    Oikein mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,

      Kiitos kommentistasi! Olen itseasiassa tosi usein saanut kommentteja juurikin siitä, että tämän toisen puolikkaani vuoksi ovat joko alkaneet seuraamaan blogia tai jääneet seuraamaan sitä. Jotenkin se kuitenkin tuntuu sinänsä hassulta, koska en jotenkin osaa kokea omaa tilannettani mitenkään kovin monikulttuuriseksi tai muutenkaan epätavalliseksi - mieheni nyt vaan on passissaan jotain muuta kuin suomalainen :D Meillä ei koskaan oikeastaan ole ollut mitään suuria kulttuurikriisejä tai edes sinänsä eroja, ehkä siksi, koska mieheni tai taida olla "tyypillinen amerikkalainen". Ehkä kohta on kuitenkin aika taas kertoa, mitä meille kuuluu. Kiitos siis kommentistasi, sainkin tästä ajatusta ja innostusta! :)

      Poista
  2. Moi, mun mielestä on just parasta että blogissa on juttuja laidasta laitaan! Olenkin viihtynyt sun blogi(e)n seurassa jo pitkään:) (olen vaan laiska kommentoimaan!)

    VastaaPoista